syyskuuta 2012 MM-karsinta 2014 2013 38. 6. helmikuuta 2013 Estádio D. Afonso Henriques, Guimarães, Portugali Ecuador 2–3 39. 10. kesäkuuta 2013 Kroatia 40. 14. elokuuta 2013 41. 6. syyskuuta 2013 Windsor Park, Belfast, Pohjois-Irlanti Pohjois-Irlanti 2 – 2 4–2 42. 3 – 2 43. 4 – 2 44. 15. marraskuuta 2013 Ruotsi 45. 19. marraskuuta 2013 Friends Arena, Solna, Ruotsi 3–2 46.
Hän pelasi lopulta kauden aikana 29 ottelua ja teki niissä 26 maalia. Kausi 2010–2011 Real-ikoni Raúlin lähdettyä joukkueesta kesällä 2010 Ronaldo sai pelinumerokseen tutun vapaaksi jääneen 7. lähde? Ronaldo laukoi 23. lokakuuta 2010 neljä maalia ottelussa Racing Santanderia vastaan, joka oli hänen suurin maalimääränsä yhden ottelun aikana koko pelaajaurallaan. [26] Kauden toisen hattutemppunsa hän teki ottelussa Athletic Bilbaota vastaan. Vuoden 2010 viimeisessä ottelussa Copa del Reyssä Levantea vastaan hän teki jälleen hattutempun, kun Real Madrid murskasi valencialaisseuran lopulta 8–0.
sija: 2013 ja 2014 2. sija: 2011, 2012 ja 2015 Kultainen pallo: 1. sija: 2008, 2016 ja 2017 2. sija: 2007 ja 2009 FIFAn vuoden pelaaja: 2. sija: 2009 3. sija: 2007 Euroopan Kultainen kenkä: 2007–2008, 2010–2011, 2013–2014 ja 2014–2015 Puskás-palkinto: 2009 Mestarien liigan kauden paras maalintekijä: 2007–2008, 2012–2013, 2013–2014, 2014–2015 ja 2015–2016 Valinta FIFPro:n vuoden joukkueeseen: 2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014 ja 2015 FIFPro Special Young Player of the Year: 2004–2005 ja 2005–2006 Euroopan jalkapalloliiton vuoden joukkue: 2004, 2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016 Valinta EM-turnauksen parhaaseen joukkueeseen: 2004, 2012 ja 2016 Trofeo Bravo: 2004 World Soccer -lehden vuoden pelaaja: 2008 ja 2013 Onze d'Or (Onze Mundial -lehden vuoden pelaaja): 2008 ja 2017 Kirjallisuutta Ortego, Enrique: Sueños cumplidos.
6. heinäkuuta 2016 Wales 62. 7. lokakuuta 2016 Estádio Municipal de Aveiro, Aveiro, Portugali Andorra 6–0 MM-karsinta 2018 63. 64. 65. 5 – 0 66. 10. lokakuuta 2016 Tórsvøllur, Tórshavn, Färsaaret Färsaaret 67. 13. marraskuuta 2016 4–1 68. 2017 69. 25. maaliskuuta 2017 70. 71. 28. maaliskuuta 2017 Estádio do Marítimo, Funchal, Madeira, Portugali 72. 9. kesäkuuta 2017 73. 74. 21. kesäkuuta 2017 Otkrytije Arena, Moskova, Venäjä Maanosaliittojen cup 2017 75. 24. kesäkuuta 2017 Stadion Krestovski, Pietari, Venäjä Uusi-Seelanti 76. 31.
Cristiano Ronaldo - Wikipedia
Iltapulu.fi - TV-ohjelmat tänään
[92] Ronaldo on jäänyt äänestyksessä toiseksi yhteensä neljä kertaa vuosina 2007, 2009, 2011 ja 2012. [93] 11. helmikuuta 2014 pelatussa Copa del Reyn välierien toisessa osaottelussa Atlético Madridia vastaan Ronaldo onnistui kaksi kertaa maalinteossa. Hän ohitti maaleillaan, yhteensä viisi, Luis Aragonésin historian parhaana maalintekijänä Copa del Reyn kohtaamisissa madridilaisseurojen välillä. [94] 7. peliminuutilla tehty osuma rangaistuspotkusta tiesi Ronaldon onnistuneen uransa aikana maalinteossa ottelun jokaisen peliminuutin kohdalla.
47. 2014 48. 5. maaliskuuta 2014 Kamerun 5–1 49. 5 – 1 50. 26. kesäkuuta 2014 Estádio Nacional Mané Garrincha, Brasília, Brasilia Ghana 51. 14. lokakuuta 2014 EM-karsinta 2016 52. 14. marraskuuta 2014 2015 53. 13. kesäkuuta 2015 54. 55. 2016 56. 29. maaliskuuta 2016 57. 8. kesäkuuta 2016 58. 59. 22. kesäkuuta 2016 Parc Olympique, Lyon, Ranska Unkari 3–3 60. 3 – 3 61.
Jalkapallo: Barcelona - uutiset
10. syyskuuta 2019 LFF Stadion, Vilna, Liettua Liettua 91. 92. 93. 94. 11. lokakuuta 2019 95. 14. lokakuuta 2019 Olympiastadion, Kiova, Ukraina Ukraina 96. 14. marraskuuta 2019 97. 98. 99. 17. marraskuuta 2019 2020 100. 8. syyskuuta 2020 Kansojen liiga 2020–2021 101. 102. 11. marraskuuta 2020 2021 103. 30. maaliskuuta 2021 MM-karsinta 2022 104. 9. kesäkuuta 2021 Israel 105. 15. kesäkuuta 2021 Puskás Arena, Budapest, Unkari 106. 107. 19. kesäkuuta 2021 Allianz Arena, München, Saksa Saksa 2–4 108.
Myös jalkapallotoimittajien liitto (Football Writers' Association, FWA) valitsi hänet parhaaksi. [18] Hän oli ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut kaikki neljä palkintoa saman kauden aikana. Ronaldo allekirjoitti 13. huhtikuuta 2007 uuden vuoteen 2012 ulottuvan sopimuksen Manchester Unitedin kanssa. [19] Ronaldon nousujohteinen ura Manchester Unitedissa huipentui kauteen 2007–2008, jolloin hän teki Valioliigassa 31 maalia ja kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 42 maalia, kun joukkue uusi Valioliiga-mestaruutensa ja voitti myös Mestarien liigan. Valioliiga-maalit toivat ensimmäisen sijan Kultainen kenkä -kilpailussa.
Ronaldo on Real Madridin kautta aikain paras maalintekijä. Hän teki vuosina 2009–2018 joukkueessa pelaamissaan 438:ssa ottelussa 451 maalia. [6] Syyskuussa 2015 hänestä tuli Mestarien liigan kaikkien aikojen paras maalintekijä. [7] Seuraavana vuonna hänestä tuli myös eniten maaleja tehnyt pelaaja EM-historiassa[8] sekä ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin neljissä EM-kilpailuissa. [9] Cristiano Ronaldo puhkoi ennätyksiä jälleen Mestarien liigan lohkovaiheessa kaudella 2017–2018; hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin lohkovaiheen jokaisessa ottelussa.
Tulot koostuivat sekä mainostuloista, joiden osuus on noin 31, 1 miljoonaa, että palkkatuloista, joiden osuus oli noin 51, 6 miljoonaa euroa. [186] Ronaldon tärkeimpiin sponsoreihin kuuluvat muun muassa Nike, Tag Heuer, Sacoor Brothers, Monster Headphones, Herbalife ja Abbott Labs. [187][188] Ronaldon noin 300 miljoonaa sosiaalisen median seuraajaa ovat olleet suuressa roolissa mainostulojen suhteen, sillä laaja näkyvyys nostattaa mainonnan tuomaa arvoa. [187] Autokokoelma Ronaldo omistaa valtavan arvoautojen kokoelman, jossa on ainakin kolme Bugattia, Bugatti Centodieci, Bugatti Chiron, Bugatti Veyron Grand Sport Vitesse, kolme Rollls-Roycea, Rolls-Royce Cullinan ja kaksi Rolls-Royce Phantomia, Ferrareita neljä kappaletta, mm.
23. kesäkuuta 2021 Ranska 109. 110. 1. syyskuuta 2021 Irlannin tasavalta 111. 112. 9. lokakuuta 2021 Qatar 113. 12. lokakuuta 2021 114. 115. Saavutukset ja palkinnot Manchester United: Englannin pääsarjamestaruus: 2006–2007, 2007–2008 ja 2008–2009 Englannin cup: 2003–2004 Englannin liigacup: 2005–2006 ja 2008–2009 Englannin supercup: 2007 Mestarien liiga: 2007–2008 Seurajoukkueiden maailmanmestaruus: 2008 Real Madrid: Espanjan pääsarjamestaruus: 2011–2012 ja 2016–2017 Espanjan cup: 2010–2011 ja 2013–2014 Espanjan supercup: 2012 ja 2017 Mestarien liiga: 2013–2014, 2015–2016, 2016–2017 ja 2017–2018 Euroopan supercup: 2014, 2016 ja 2017 Seurajoukkueiden maailmanmestaruus: 2014, 2016 ja 2017 Juventus: Italian pääsarjamestaruus: 2018–2019 ja 2019–2020[199][200] Italian cup: 2020–2021 Italian supercup: 2018 ja 2020[201] Portugali: Euroopan-mestaruuskilpailut: Kulta: 2016[202] Hopea: 2004 Pronssi: 2012 Kansojen liiga: Voitto: 2018–2019[203] Maanosaliittojen cup: Pronssi: 2017 Henkilökohtainen Englanti: Valioliigan kauden pelaaja: 2006–2007 Valioliigan kuukauden pelaaja: marraskuu 2006, joulukuu 2006, tammikuu 2008 ja maaliskuu 2008 Valioliigan kauden paras maalintekijä: 2007–2008 FWA:n vuoden pelaaja: 2007 ja 2008 PFA:n pelaajien vuoden pelaaja: 2007 ja 2008 PFA:n vuoden nuori pelaaja: 2007 PFA:n vuoden joukkue: 2005–2006, 2006–2007 ja 2007–2008 PFA:n kannattajien vuoden pelaaja: 2007 ja 2008 PFA:n kannattajien kuukauden pelaaja: lokakuu 2006 ja helmikuu 2007 Manchester Unitedin kannattajien vuoden pelaaja: 2003–2004, 2006–2007 ja 2007–2008 Espanja: Pichichi-palkinto: 2010–2011, 2013–2014 ja 2014–2015 Di Stéfano -palkinto: 2011–2012, 2012–2013, 2013–2014 ja 2015–2016 LFP:n arvokkain pelaaja: 2012–2013 LFP:n paras pelaaja: 2013–2014 LFP:n paras hyökkääjä: 2013–2014 LFP:n kauden hienoin maali: 2013–2014 Portugalin vuoden urheilija: 2006 Portugalin vuoden jalkapalloilija: 2007 Kansainvälinen: FIFAn kultainen pallo: 1.
Ensimmäinen osaottelu pelattiin 13. helmikuuta 2013 Madridissa, joka päättyi tasalukemiin 1–1. Ronaldo puski ottelussa madridilaisseuran ainokaisen. [58] 26. helmikuuta 2013 Copa del Reyn välierien toisessa osaottelussa Barcelonaa vastaan hän teki kaksi maalia, kun Real Madrid kaatoi katalonialaisseuran vieraskentällä numeroin 3–1. Tämä oli kuudes perättäinen kerta, kun Ronaldo onnistui maalinteossa Camp Noulla. [59] 5. maaliskuuta 2013 odotti paluu vanhalle kotistadionille Old Traffordille.
FC Barcelona v Man Utd, 2022/23 | UEFA Europa League
Mestarien liiga – UCL | Veikkausuutiset - Veikkaus
elokuuta 2017 77. 78. 4 – 1 79. 7. lokakuuta 2017 Estadi Nacional, Andorra la Vella, Andorra 2018 80. 23. maaliskuuta 2018 Letzigrund, Zürich, Sveitsi Egypti 81. 82. 15. kesäkuuta 2018 Olympiastadion, Sotši, Venäjä Espanja 83. 84. 85. 20. kesäkuuta 2018 Lužniki, Moskova, Venäjä Marokko 2019 86. 5. kesäkuuta 2019 Sveitsi Kansojen liiga 2019 lopputurnaus 87. 88. 89. 7. syyskuuta 2019 Punaisen tähden stadion, Belgrad, Serbia Serbia EM-karsinta 2020 90.
Kesän 2006 MM-kilpailuiden puolivälieräottelussa Englantia vastaan Wayne Rooneyn saama punainen kortti oli englantilaisten mielestä pitkälti Ronaldon provosoinnin syy. Ottelun jälkeen Rooney kävikin todella kuumana seurakaverilleen. Portugalilainen sai myös kaikkien englantilaisten vihat niskaansa. Ennen kauden 2006–2007 alkua riidat oli jo sovittu, mutta kauden alkuvaiheessa vieraspelissä vastustajan kannattajat buuasivat Ronaldon koskiessa palloon. [14] ”Englannin vihatuin mies” Ronaldo näytti kuitenkin vastustajilleen. Marraskuussa 2006 hänet valittiin kuukauden pelaajaksi. Joulukuussa Ronaldon vire jatkui, kun hän teki 6 maalia 3 ottelussa. Hänet valittiin myös joulukuun kuukauden pelaajaksi.
Voittaako Barcelona keskiviikkona? Näin teet kympillä yli 100